KuPS vahvempi Vantaalla

KuPS vahvempi Vantaalla

TiPS-KuPS 1-2 (1-1)

19´ Moona Talka 1-0

45´ Gentjana Rochi 1-1

73´ Marina Kiskonen 1-2

Nousukuntoinen KuPS oli ottelussa odotetun vahva, ja haki kolme pistettä Vantaalta, kun se kaatoi Tikkurilan Palloseuran maalein 1-2. TiPS on nyt neljän ottelun voittoputken jälkeen hävinnyt kaksi peliä peräjälkeen, kun taas KuPS seilaa nyt jo kolmen ottelun voittoputkessa. Voitto Tikkurilassa oli samalla KuPS:in kauden ensimmäinen vierasvoitto.

Sää ei eilen suosinut pelin ensimmäistä puoliaikaa. Sade alkoi täsmällisesti ottelun alkamishetkellä, ja sadekuurot olivat ajoittain todella sakeita. Ottelu alkoi kuitenkin tikkurilalaisittain mainiosti, kun TiPS meni johtoon 19. minuutilla. Aino Martikainen antoi oikeasta laidasta pitkältä omalta kenttäpuoliskolta puolustuslinjan taakse neljäkymmentämetrisen keskityksen, joka tavoitti Moona Talkan. Talka harhautti hallitusti kuopiolaismaalivahdin pistäen pallon lopulta verkkoon. Kotijoukkue 1-0 johtoon.

Kuopiolaiset tasoittivat aivan ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Gentjana Rochi osoitti vahvuutensa maalintekijänä. Kuopiolaiset katkaisivat TiPS-maalivahti Riina Isokäännän purkupallon, jonka jälkeen syntyi vasemmasta laidasta vaarattoman oloinen keskitys, jonka Rochi kuitenkin hoiti kolmen tikkurilalaispelaajan estelyistä huolimatta. Pallon ja tilan haltuunotto, nopea reagointi rangaistusalueen rajan tuntumassa, tarkka laukaus maalin vasempaan alakulmaan, eikä maalivahti Isokäännälle jäänyt mahdollisuuksia torjuntaan. Tauolle tasatilanteessa 1-1.

Kuopiolaisten Marina Kiskonen teki voittomaalin vajaat kaksikymmentä minuuttia ennen pelin loppua. TiPS-pelaajan huolimaton syöttö keskikentällä avasi kuopiolaisille hyökkäysmahdollisuuden, jonka he myös käyttivät hyväkseen. Kiskonen viimeisteli rauhallisesti maalin takayläkulmaan ohi Isokäännän.

Kummallakin joukkueella oli myös tukku paikkoja, joista ei kuitenkaan saatu palloa maaliin. Parhaimpiin paikkoihin lukeutui ehdottomasti Oona Sirenin itselleen vahvalla kuljetuksella luoma vetopaikka rangaistusalueen sisällä. Siren ohitti viisi kuopiolaista, mutta viimeistely lähti suoraan kuopiolaismaalivahdin syliin. Tikkurilalaisten toinen erinomainen maalipaikka syntyi, kun Nora Lehto nousi vahvasti oikealla laidalla päätyrajan tuntumaan, mistä laittoi kovan ja matalan syötön maalin edustalle. Syöttö tavoitti Jenna Topran, jonka suora jatko kolahti kuitenkin tolppaan.

Kuopiolaisilla puolestaan oli ottelun lopulla mahdollisuus niitata pelin ratkaisu, kun Gentjana Rochi pääsi purjehtimaan läpi TiPS-keskikentän hankkien itselleen vetopaikan rangaistusalueen viivan tuntumasta. Rochin keskittyminen tilanteessa ei kuitenkaan ollut aivan kohdallaan, ja heikko viimeistely lensi reilusti yli maalin.

– Tarkkaa pelaamista oli molemmilta joukkueilta, peli oli odotusten mukainen. Rakensimme enemmän huippumaalipaikkoja kuin vastustaja, mutta vastustajan hyökkäyspää oli tilanteen tullen kliinisempi viimeistelyssä. Vähän harmillista tuhlailua vihreiltä ensin KuPS päädyssä ja välitön vastahyökkäys josta KuPS teki juuri ottelun voittomaalin. Tästä pitää meidän parantaa seuraaviin peleihin. Pitää pelata molemmissa päissä kenttää kypsemmin, analysoi TiPS Naisten päävalmentaja Petteri Kaijasilta peliä.

Ottelun parhaat pelaajat valitsi pallotyttövuorossa olleen TiPS T06-ikäluokan raati. Kotijoukkueen parhaaksi valittiin läpi ottelun vahvasti pelannut Emmi Siren ja kuopiolaisista palkinnon pokkasi Ella Vanhanen.

TiPS:illä on ennen kesätaukoa ohjelmassa kaksi peliä. Ensi helatorstaina Maarianhaminassa vieraspeli Åland Unitedia vastaan. Maanantaina 3.6. joukkue pelaa kotonaan HJK:ta vastaan.

.

TiPS avauskokoonpano:

1 Riina Isokääntä

2 Emmi Siren

3 Joanna Tynnilä

4 Oona Siren

5 Ronja Isokääntä

7 Linda Kaijasilta

8 Eerika Hämäläinen

10 Jenna Topra

11 Aino Martikainen –> 63´ Laura Kölhi

14 Nora Lehto

17 Moona Talka

.

Vaihtopelaajat

6 Laura Kölhi

15 Heljä Jokela

16 Henriikka Mäkelä

18 Waranya Chaimuk

Moona Talka (kuva Jari Mäensivu)