Pelaajan terveys

Auron haluaa tukea Tipsiläisten ja heidän perheittensä hyvinvointia ennaltaehkäisemällä mahdollisia vammoja sekä toimimalla tarvittaessa vammojen ja vaivojen hoitokumppanina fysioterapiassa.

Ennaltaehkäisy avainasemassa urheiluvammojen välttämiseen

Kantakalvon ja akillesjänteen tulehdukset, penikkatauti sekä rasitusvammat polven ja lonkan alueella ovat nuorillakin yleisiä. Jalkojen virheasennot heijastuvat tai aiheuttavat  helposti kipuja muualle kehoon, esimerkiksi selkään. Pahimmassa tapauksessa rakkaasta lajista on pakko luopua pitkäksi aikaa tai lopullisesti.

Tuoreimpien tutkimusten mukaan joka kolmas alle 10-vuotiasta lapsista on kokenut selkäkipua tai jalkakipuja tai molempia, 13-16-vuotiaista jopa kolme neljäsosaa.

Lapsen ja nuoren tapa ilmaista kipua usein poikkeaa aikuisen kipukielestä. Nuoremmat lapset osaavat väistää kipua taitavasti, lähes huomaamattomasti ontuen tai muulla kompensaatiomekanismilla. Usein kivut menevät ”kasvukipujen piikkiin”. Fysioterapeutin puoleen voi kääntyä jo varhaisvaiheessa lievimmissäkin vaivoissa. Usein hän pystyy arvioimaan, ovatko lisätutkimukset tarpeen. 

Auron tarjoaa Tipsille seuraavat edut:

ETU 1. Junnun jalkatutkimus hintaan 59,90 € (norm. 96,90 €). 

Kyse on kokeneen fysioterapeutin tekemästä tutkimuksesta, jossa arvioidaan juniorin alaraajojen ja muun kehon yhteistoimintaa, liikkuvuutta, lihastasapainoa sekä pohjallisten tarvetta lonkista varpaisiin. Jalkatutkimus sopii kaikille junioreille.

Suora ajanvaraus junnun jalkatutkimukseen: https://aika.si/tips/jalkatutkimus

ETU 2. Jos tarvetta on yksilöllisille Footbalance pohjallisille, Tipsin junnut saavat niistä 25% alennuksen (norm. 123 – 164 €), jolloin hinnaksi jää 92,25-123 €. Hinta määräytyy tuennan tarpeen mukaan. Auronin pohjalliset ovat sellaisia, joita urheilukaupat eivät saa myydä. Jos lääketieteellistä tarvetta ei ole, voidaan juniorille haluttaessa valmistaa täysin yksilölliset eli parhaat mahdolliset pohjalliset, joilla voidaan parantaa esimerkiksi juoksua.

ETU 3. Tipsiläisille ja heidän perheilleen -20% alennus kaikista palveluistamme (ei koske OMT-fysioterapiaa)

Suora ajanvarauslinkki https://varaa.aika.si/1/hGtV

Kaikki edut ovat käytettävissä Auronin pääkaupunkiseudun toimipisteissä, etuja ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kampanjoihin.

 

Muu yhteistyö

  1. Huoltajakoulutus
  • 80,00 €/ h (+ matkakulut)
  1. Oheisharjoitteiden ohjaus
  • 80,00 €/ h (+ matkakulut)
  • iCoach etävalmennus 30,00 €/ hlö/ kk
  1. Urheilijakartoitus
  • 49,00 €/hlö (30 min, sis. yhteenvedon ja palautetilaisuuden, min 20 hlöä)

Seuran yhteyshenkilö:

Nina Punakivi
Myyntijohtaja
Auron Oy

050 351 4453
nina.punakivi@auron.fi