Perheet voivat itse hakea tukea lasten harrastuskuluihin ainakin oheisilta tahoilta (tarkistettu 13.10.2023).

                                                     

Mikäli tiedät näiden lisäksi muita tuen tai stipendien tarjoajia, ilmoitathan siitä: tips(a)tips.fi. Toimitaan yhdessä mahdollistajina! 

SOS-Lapsikylän Unelmista totta -harrastustuen avulla autetaan haastavassa tilanteessa olevien perheiden lapsia ja nuoria saamaan itselleen mieleinen harrastus. Tikkurilan Palloseura on mukana tekemässä lasten ja nuorten harrastusunelmista totta! Yhteistyössä autamme lapsiperheitä, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi luopua harrastuksestaan.  

SOS-Lapsikylä tukee haasteellisessa elämäntilanteessa olevia perheitä lasten harrastuskustannuksissa. Harrastustukea suunnataan erityisesti niille lapsille ja nuorille (7–17-v.), joille harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen ei olisi muuten mahdollista. Harrastustuki vähentää heikoimmassa asemassa olevien perheiden lasten ja nuorten vapaa-ajan vieton eriarvoistumista ja syrjäytymistä.

Tukea voidaan myöntää ohjatun ja säännöllisen harrastuksen osallistumismaksuihin. Ensisijaisesti tukea myönnetään koulukuraattorin tai perhesosiaalityöntekijän kautta tulleisiin hakemuksiin ja mahdollisuuksien mukaan myös perheen itsenäisesti tekemiin hakemuksiin. Lisätietoja harrastuesta osoitteessa: www.unelmista.fi ja unelmista@sos-lapsikyla.fi

Tukirahasto Tikkurilan Palloseura 

Seuran tukirahaston tarkoituksena on tukea vähävaraisista perheistä tulevien pelaajien jalkapalloharrastusta ja kilpailutoimintaa. Tarkoituksena on turvata seuran pelaajien jalkapalloharrastuksen aloittaminen tai jatkuminen niissä perheissä, joilla on taloudellisen tilanteen vuoksi vaikeuksia selvitä jalkapalloharrastuksen kustannuksista. 

Tukirahastolle haetaan Jalkapallosäätiöltä varoja vuosittain, ja tieto tuen myöntämisestä saadaan joulukuussa

Kaudelle 2023 tukea jaettiin 205€ käytettäväksi seuran/joukkueen maksuihin. Tiedot 2024 osalta päivitetään ensi tilassa, kun tukipäätös on saatu. 

Vapaamuotoiset hakemukset xx.1.2024 mennessä: hallitus(a)tips.fi

Tukea voi hakea pelaaja itse, pelaajan vanhempi tai joukkueen toimihenkilö (esim. Joukkueenjohtaja tai Vastuuvalmentaja). Tukea myönnettäessä etusijalla ovat ensimmäistä kertaa hakevat.

Rahastoon on myöhemmin mahdollista tehdä myös erilaisia lahjoituksia, jotta tukea saadaan tulevaisuudessa jaettua mahdollisimman monelle tarvitsevalle. Tästä tulossa tarkempaa tietoa myöhemmin.  

 

HOPE Ry 

HOPE Ry auttaa vähävaraisia ja äkillisen kriisin kohdanneita lapsiperheitä (joissa 0-17 vuotiaita lapsia) sekä huostaanotettuja lapsia. Tyypillisimpiä perheitä ovat ne, joissa vanhemmat opiskelevat, vanhempi on yksinhuoltaja tai vanhemmilla on isoja velkoja. Tuen täytyy mahdollistaa harrastuksen jatkuminen. Tukea voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella. 

Hakemus: Kaipaan apua 

 

Pelastakaa Lapset Ry 

Eväitä elämälle -harrastusavustus on tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille, joiden harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi. 

Harrastustuen lomakkeet – lähetäthän hakemuksen omaan paikallisyhdistykseesi.  

Vantaan yhdistyksen tiedot 

 

Toimeentulotuki 

Lasten harrastusmenot kuuluvat kunnan täydentävään toimeentulotukeen. Voi hakea, jos saa Kelan perustoimeentulotukea. 

Vantaa: KELA:n toimeentulotukipäätöksen saaneiden perheiden lapsien harrastuskuluihin ja leireihin voidaan myöntää harkinnanvaraista tukea yhteen kohtuuhintaisiin harrastukseen. Lisätietoja saat numerosta                        09-839 233 84 (valitse täydentävä toimeentulotuki). Hakemuksen voi tehdä MAISA-järjestelmän kautta. 

 

Tukikummit 

Tukikummit-säätiö kerää Kirkon diakoniarahaston kautta varoja niille nuorille, jotka ovat vaarassa pudota pois harrastuksista ja kaveriporukoista. Suurin osa avustuksista ohjataan harrastusten tukemiseen. Paikallisen seurakunnan diakoniatyöntekijä tekee avustusratkaisun, jossa otetaan huomioon perheen tulot ja menot. Hakemuksen tekemisen tai avustuksen saamisen edellytyksenä ei ole Suomen kansalaisuus tai kuuluminen mihinkään uskontokuntaan. 

Lisätietoa ja linkki seurakuntien yhteystietoihin: TUKIKUMMIT 

 

Minela-Säätiö 

Avustuksia jaetaan nuorten liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin sekä luovuutta, osaamista ja osallisuutta tukevaan toimintaan. Avustuksia voivat hakea kerhot, yhdistykset ja seurat. Säätiö voi avustaa myös haastavassa taloudellisessa tilanteessa olevia yksittäisiä nuoria. 

Lisätietoa 

 

Tukilinja 

Tukilinjan apurahat on tarkoitettu henkilöille, joilla on pitkäaikainen fyysinen tai psyykkinen toimintarajoite, joka vaikeuttaa arjessa toimimista. Tukilinja myöntää tukea harrastusvälineisiin. 

Lisätietoa 

 

Stipendejä: 

 

Kojamo 

Kojamo jakaa Lumo-stipendejä sitoutuneille, jo pidempään harjoitelleille 12-20-vuotiaille, joilla on jo ehkä menestystäkin. Etusijalla ovat useita vuosia lajiaan harrastaneet hakijat.  

Lumo-stipendit 

 

Valion Akatemia 

Valio Akatemia jakaa liikunnan ja urheilun mahdollistavia stipendejä kerran vuodessa. Alle 18-vuotiaille yksilöurheilijoille, joukkueille, seuroille ja kouluille. Stipendin tulee mahdollistaa harrastus, johon sitä haetaan. 

Valio Akatemia 

 

Marli Sporttistipendi 

Kaikki alle 18-vuotiaat liikunnasta innostuneet tyypit ja junnujoukkueet voivat hakea Marli Sporttistipendiä, ja sekä kilpaurheilijat että rennommin sporttaajat ovat samalla viivalla. 

Sporttistipendi 

 

Sport Family Akatemian stipendi 

Kaikki alle 18-vuotiaat liikunnanharrastajat ja juniorijoukkueet voivat hakea, lajista riippumatta. Alle 18-vuotiaalla hakijalla tulee olla huoltajan suostumus hakemiseen. 

Urheilustipendi 

 

 

Ilmoitathan tips(a)tips.fi mahdollisista muista tukea tai stipendejä lapsille ja nuorille tarjoavista tahoista. Kiitos avustasi! 

 

P.S. Tarvittaessa voit ladata harrastuskulujen laskut tuen tarjoajalle myClubista: Laskut – Näytä lasku 

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​