Vuonna 1958 perustettu Tikkurilan Palloseura ry (TiPS) on Itä-Vantaan alueella toimiva jalkapalloon erikoistunut urheiluseura. Tavoitteenamme on tarjota kaikille ikäluokille laadukasta ja innostavaa jalkapallotoimintaa.

Nyt etsimme joukkoomme toiminnanjohtajaa vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Rooli on hyvin monipuolinen ja työnkuva mukavan vaihteleva.  Tarjolla on upea mahdollisuus päästä rakentamaan seuran strategiaa ja suunnittelemaan toimintaa yhdessä hallituksen kanssa!

Työ koostuu seuran johtamisesta, esihenkilötyöstä, henkilöstöhallinnon tehtävistä kuten työsopimusten laatimisesta ja tilitoimistoyhteistyöstä, uusien rahoituskanavien kartoittamisesta ja avustussopimusten tekemisestä, joukkueiden, iltapäiväkerhotoiminnan ja vapaaehtoistyöntekijöiden johtamisesta ja tukemisesta. Tämän lisäksi seuraat talouden lukuja, laadit kassavirtaennusteet ja budjetin. Viestit myös sujuvasti sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa.

Toiminnanjohtajalta edellytämme

  • organisointikykyä ja kokemusta esihenkilönä toimimisesta
  • valmiutta vastuulliseen talousjohtamiseen
  • hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta

Toiminnanjohtajan osaamisena ja kokemuksena arvostamme

  • ymmärrystä urheiluseuratoiminnasta ja toimintaympäristöstä, erityisesti jalkapallon parista
  • kokemusta viestintä-, markkinointi- ja myyntitehtävistä
  • näyttöjä menestyksellisestä henkilöstöjohtamisesta

Tarjoamme

  • kiinnostavan, monipuolisen ja vastuullisen tehtävän
  • mahdollisuuden kehittää Vantaan alueen yhtä suurimmista jalkapalloseuroista
  • merkityksellisen työn lasten- ja nuorten harrastuksen parissa
  • kilpailukykyisen palkan
 

Haethan paikkaa mahdollisimman pian, sillä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

 

B-juniorit (pojat P17) avoimet harjoitukset

B-junioreiden (pojat P17) avoimet harjoitukset BYJ1 joukkue Tikkurilan Palloseuran ja Pakkalan Palloseuran B-junioreiden kilpailullinen YJ1-ryhmä järjestää avoimet harjoitukset 2.11–16.11. Joukkueeseen voivat hakeutua 2008- ja 2007-syntyneet

Lue lisää »

Uuden toimiston avajaiset

Tikkurilan Palloseuran uuden toimiston avajaiset! Tervetuloa juhlistamaan TiPSin uuden toimiston avajaisia Puistokulmaan! Tarjoamme toimintaa koko perheelle tässä energisessä ja yhteisöllisessä tapahtumassa. Päivämäärä ja aika: Sunnuntai

Lue lisää »



KAUSIKORTIT
MYYNNISSÄ!

Tule mukaan tukemaan suomalaisen jalkapalloilun tulevia lupauksia, nauti jäseneduista ja saa ilmainen sisäänpääsy edustusjoukkueiden otteluihin. Kausikortista 10€ junioritoimintaan!

Tule mukaan!

TIKKURILAN PALLOSEURA

JALKAPALLOA VIHREÄLLÄ SYKKEELLÄ!

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​