Tikkurilan Palloseura ja Pakkalan Palloseura tiivistävät yhteistyötään. Voimassa olevan A YJ – joukkueen lisäksi perustamme tulevalle kaudelle TiPS/PPS B (P17) YJ1 ja YJ2 -joukkueet. Yhteistyön tarkoituksena on tarjota lähialueella harrastusmahdollisuus lajin parissa niin motivoituneimmille ja kehittyneimmille kuin myös puhtaasti harrastusmielessä pelaaville pelaajille.

Yhteistyö on merkityksellinen, jotta molemmat seurat voivat tarjota pelaajilleen jatkumon aina B-junioreista miesten edustusjoukkueisiin saakka. Yhteistyön etuna seurat myös kykenevät hyödyntämään molempien seurojen resursseja niin olosuhteiden kuin valmennuksen osalta.

Kaudella 2023 B-junioreiden valmennuksesta vastaa ikäluokan vastuuvalmentajaksi nimetty Jyri Nieminen. Jyrillä on pitkä lajitausta niin pelaajana kuin valmentajana. Nieminen on valmentanut useamman vuoden mm. Miesten Kakkosessa sekä junioripuolella vanhempia ikäluokkia. Niemisellä on UEFA B- valmentajalisenssi. Jyri Nieminen aloittaa samalla työt Pakkalan Palloseurassa päätoimisena junioripäällikkönä.

”Tarkoitus on saada kilpailukykyiset ja hyvin harjoittelevat ryhmät B-juniorivaiheeseen. Alueella yhteistyön tekeminen varsinkin vanhemmissa ikäluokissa on erittäin tärkeää”, toteaa Tikkurilan Palloseuran Toni Valido.

”Alueellamme on paljon pelaajia ja toivottavasti pystymme yhteistyötä tiivistäen kehittämään pelaajapolkuamme niin että jokaisella on hyvä olla”, kertoo Pakkalan Palloseuran valmennuspäällikkö Mauricio Soto.

B-pojat avoimet harjoitukset:

Maanantai 31.10 klo 19.30-21 Tikkurilan urheilupuisto tekonurmi

Tiistai 1.11 klo 17.30-19.00 Myyrmäki halli

Perjantai 4.11 klo 16.30-18.00 Tikkurilan urheilupuisto tekonurmi

Lisätietoja ja ilmoittautuminen (seurojen ulkopuolisille pelaajille): toni.valido@tips.fi tai mauricio.soto@pakkalanpalloseura.fi

Tervetuloa mukaan TiPS/PPS B-junioreihin!

TiPS viimein Kakkoseen!

  11 vuoden taistelu tuotti vihdoin tulosta ja TiPS selviytyi parhaana lohkovoittajana suoran nousijan paikalle miesten Kakkoseen. Aiempina kausina on käyty lähelläkin, mutta täpärästi jääty

Lue lisää »



KAUSIKORTIT
MYYNNISSÄ!

Tule mukaan tukemaan suomalaisen jalkapalloilun tulevia lupauksia, nauti jäseneduista ja saa ilmainen sisäänpääsy edustusjoukkueiden otteluihin. Kausikortista 10€ junioritoimintaan!

Tule mukaan!

TIKKURILAN PALLOSEURA

JALKAPALLOA VIHREÄLLÄ SYKKEELLÄ!

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​