Juhannusviikolla 23.6.2021 järjestetyssä seuran toisessa ylimääräisessä jäsenkokouksessa, jäsenistö äänesti hallituksen esitystä vastaan koskien ylimääräistä toimintamaksua seuran taloustilanteen parantamiseksi. Samalla ehdollisena ollut esitys koskien Aktia-kentän uudistusta vedettiin hallituksen toimesta pois, koska taloudelliset edellytykset eivät sitä tässä kohtaa salli. Aktia-kentän uusiminen ei näin ollen tapahdu tämän toimintakauden aikana. Hallitus jatkaa vaihtoehtojen etsimistä uuden kentän rahoittamiseksi.

Uusia ehdokkaita hallituksen jäseniksi ei tullut, joten istuva hallitus jatkaa kuluvan kauden loppuun asti.

Pystyäkseen toimimaan laillisesti, seura tarvitsee puheenjohtajan. Ehdotuksia uudeksi puheenjohtajaksi tuli vain yksi. Hallituksen jäsen Raila Sulasalmi suostui toimimaan hallituksen puheenjohtajana loppukauden.

Hallitus järjesti järjestäytymiskokouksen tiistaina 29.6.2021. Hallituksen jäsenten vastuualueet pysyivät samoina.

Uuden toimiston avajaiset

Tikkurilan Palloseuran uuden toimiston avajaiset! Tervetuloa juhlistamaan TiPSin uuden toimiston avajaisia Puistokulmaan! Tarjoamme toimintaa koko perheelle tässä energisessä ja yhteisöllisessä tapahtumassa. Päivämäärä ja aika: Sunnuntai

Lue lisää »



KAUSIKORTIT
MYYNNISSÄ!

Tule mukaan tukemaan suomalaisen jalkapalloilun tulevia lupauksia, nauti jäseneduista ja saa ilmainen sisäänpääsy edustusjoukkueiden otteluihin. Kausikortista 10€ junioritoimintaan!

Tule mukaan!

TIKKURILAN PALLOSEURA

JALKAPALLOA VIHREÄLLÄ SYKKEELLÄ!

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​