Kuva: Instagram @roosaariyo

Kansallisessa liigassa on käynnissä kuukauden pelitauko. Tänä aikana joukkueet ovat saaneet mahdollisuuden pitää hieman harjoitustaukoa ja samalla rauhassa viritellä kuntoaan ennen pitkää loppukautta.

Osa pelaajista on myös edustanut maajoukkueita erilaisissa kansainvälisissä turnauksissa ja harjoitusmaaotteluissa. Tikkurilan palloseuran tämän kauden paras maalintekijä Roosa Ariyo oli kesäkuun alussa Nigerian naisten jalkapallomaajoukkueen mukana USA:ssa, missä joukkue kohtasi ystävyysotteluissa Jamaikan, Portugalin ja USA:n.

Nigerian naisten jalkapallomaajoukkue, lempinimeltään Super Falcons, on kivikova. Tasosta kertoo mm. se, että se sijoittui Sydneyn 2000 olympialaisissa kahdeksanneksi ja Ateenan 2004 olympialaisissa kuudenneksi. Joukkue on lisäksi ollut mukana kaikissa tähän asti pelatuissa naisten MM-turnauksissa. Afrikan mestaruusturnauksesta Nigerialla on yhteensä 11 mestaruutta.

– Kutsu tuli yllättäen. Olin tietysti tosi innoissani hienosta tilaisuudesta kokea ensimmäinen maajoukkuematka, toteaa Ariyo kysyttäessä hänen tuntemuksiaan maajoukkuekutsusta.
Kysyttäessä pelaaja toteaa myös, että Suomen Palloliitosta ei ole oltu häneen yhteydessä viimeisten kausien aikana.

Roosa Ariyo on pelannut Tikkurilan palloseurassa kaudesta 2019 alkaen. Ariyon peliura alkoi Kirkkonummella ACK:n riveissä. Sieltä tie vei ensin FC honkaan ja kaudeksi 2015 ulkomaille Ruotsiin Jitexiin. Yhdysvaltain yliopistosarjan jälkeen maalitykki pelaa nyt siten kolmatta kauttaan Tikkurilassa.

Tällä hetkellä Ariyo on Kansallisen liigan maalipörssissä kakkosena. Yhdeksässä pelissä on tehtynä yhdeksän maalia. Myös kaudella 2020 maalintekotahti oli hurja. Tuolloin syntyi kuudessa ottelussa kuusi maalia. Kausi kuitenkin päättyi vuosi sitten loukkaantumiseen, joka piti hänet sivussa koko loppukauden.

– Reissu Nigerian maajoukkueen kanssa oli hieno kokemus. Oli hieno nähdä, miten pärjään kansainvälisellä tasolla. Sain lisää motivaatiota omaan treenaamiseen, toteaa Roosa Ariyo.

Tikkurilan palloseuran pelit Kansallisessa liigassa jatkuvat lauantaina 3.7. Hiekkaharjun urheilupuistossa pelattavalla kotiottelulla TiPS-PK-35

Tulevaisuuden tähdet 2024 -ohjelma

Tulevaisuuden tähdet 2024! Tyttöjoukkueet huomio! Ilmoittautuminen on auki Tulevaisuuden Tähdet 2024 -ohjelmaan! Tulevaisuuden tähdet -ohjelman kautta junioripelaajille halutaan tarjota esikuvia, yhteisö ja mahdollisuus tulla osaksi

Lue lisää »

Uusi puheenjohtaja

Tikkurilan Palloseuralle on valittu uusi puheenjohtaja Tikkurilan Palloseuran kevätkokous pidettiin 19.3.2024. Kokouksessa äänestettiin uusi hallituksen puheenjohtaja, sillä aikaisempi puheenjohtaja Petteri Lehtinen vastaanotti työn ulkomailta, eikä

Lue lisää »

Kesän 2024 futisleirit

Kesän 2024 futisleirit Tikkurilan Palloseura järjestää kesällä 2024 kolme eri jalkapalloleiriä. Ilmoittautuminen on nyt auki! Kesän KUUMIN jalkapalloleiri 2011-2016 syntyneille pojille ja tytöille Ajankohta: 3.-7.6.2024

Lue lisää »



KAUSIKORTIT
MYYNNISSÄ!

Tule mukaan tukemaan suomalaisen jalkapalloilun tulevia lupauksia, nauti jäseneduista ja saa ilmainen sisäänpääsy edustusjoukkueiden otteluihin. Kausikortista 10€ junioritoimintaan!

Tule mukaan!

TIKKURILAN PALLOSEURA

JALKAPALLOA VIHREÄLLÄ SYKKEELLÄ!

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​