Jyväskylän Pallokerho JyPK saapuu sunnuntaina 6.6. Tikkurilaan, kun se kohtaa Kansallisen liigan kevätkierroksen viimeisessä ottelussa kotijoukkue TiPSin.

TiPS on kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen sarjassa toisena. Edellä on ainoastaan sarjassa ainoana ilman tappioita porskuttava KuPS. JyPK on pelannut yhden ottelun vähemmän eli seitsemän. Sarjapisteitä sillä ei vielä aiemmista peleistä ole, ja sarjasijoitus on näin ollen viimeinen eli kymmenes.

Sunnuntain peli pelataan Tikkurilan nurmella. Tämä on tällä kaudella ensimmäinen kotiottelu tutulla tiksin kentällä, sillä aiemmat kotipelit on pelattu Myyrmäen jalkapallostadionilla. TiPS haluaa päättää kevätkierroksen voittoon, ja samalla jatkaa kahden peräkkäisen pelin voittoputkeaan.

– Lähdemme luottavaisin mielin kevätkierroksen viimeiseen peliin. Pallollisen pelin tulee olla nopeaa ja monipuolista ja siinä olemme viimeaikoina myös onnistuneet hienosti. Latauksemme on 100% ja haluamme lähteä lyhyelle kesälomalle 3 pistettä rikkaampana., kertoo päävalmentaja Pauliina Miettinen ottelun alla.

TiPS-JyPK su 6.6. klo 16.00 Tikkurilan nurmella. Rajoitusten vuoksi otteluun voidaan ottaa vain 50 katsojaa. Katsojakapasiteetti täytetään kausikortin ostaneilla / seuran kannattajajäsenillä. Muutama kausikorttipaikka on vielä vapaana. Niitä voi tiedustella sähköpostitse rami.prusila@tips.fi

Ottelu myös suorana Ruutu+ https://www.ruutu.fi/stream/3858315

Tulevaisuuden tähdet 2024 -ohjelma

Tulevaisuuden tähdet 2024! Tyttöjoukkueet huomio! Ilmoittautuminen on auki Tulevaisuuden Tähdet 2024 -ohjelmaan! Tulevaisuuden tähdet -ohjelman kautta junioripelaajille halutaan tarjota esikuvia, yhteisö ja mahdollisuus tulla osaksi

Lue lisää »

Uusi puheenjohtaja

Tikkurilan Palloseuralle on valittu uusi puheenjohtaja Tikkurilan Palloseuran kevätkokous pidettiin 19.3.2024. Kokouksessa äänestettiin uusi hallituksen puheenjohtaja, sillä aikaisempi puheenjohtaja Petteri Lehtinen vastaanotti työn ulkomailta, eikä

Lue lisää »

Kesän 2024 futisleirit

Kesän 2024 futisleirit Tikkurilan Palloseura järjestää kesällä 2024 kolme eri jalkapalloleiriä. Ilmoittautuminen on nyt auki! Kesän KUUMIN jalkapalloleiri 2011-2016 syntyneille pojille ja tytöille Ajankohta: 3.-7.6.2024

Lue lisää »



KAUSIKORTIT
MYYNNISSÄ!

Tule mukaan tukemaan suomalaisen jalkapalloilun tulevia lupauksia, nauti jäseneduista ja saa ilmainen sisäänpääsy edustusjoukkueiden otteluihin. Kausikortista 10€ junioritoimintaan!

Tule mukaan!

TIKKURILAN PALLOSEURA

JALKAPALLOA VIHREÄLLÄ SYKKEELLÄ!

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​