Aiemmin tällä viikolla uutisoidun Neea Hassisen jatkon sekä Ilona Anttosen uuden sopimuksen lisäksi toimistolla ovat kynät sauhunneet ja jatkosopimuksia Tikkurilan Palloseuran kanssa on solmittu Jenna Topran, Inna Vannulan, Joanna Tynnilän, Elsa Sulkun sekä Aino Martikaisen kanssa.

Allekirjoitus hetkellä pelaajilta kysyttiin tulevaisuuden ajatuksistaan joukkueessa ja vastaukset kuuluvat näin:

Aino Martikainen:
Kauden viimeisistä otteluista on tulossa todella jännittäviä. Lähdemme kuitenkin nauttimaan jäljellä olevista peleistä, sillä mitali on jo varmistettu ja pääsemme taistelemaan mestaruudesta!

Samalla odotan jo innolla ensi kautta. Meillä on laadukas treeniympäristö ja haluan kehittyä pelaajana entisestään. Tulemme varmasti ensi kaudellakin tavoittelemaan mestaruutta niin Liigassa kuin Suomen Cupissakin.

Inna Vannula:
Harjoituksien taso on korkealla ja meiltä vaaditaan paljon, tämä motivoi minua jatkamaan joukkueessa, jolla on tavoitteena suomenmestaruus, ja uskon että pystymme siihen. Tulevaa kautta odotan innolla sillä, nautin jalkapallosta taas ihan uudella tasolla ja joka päivä on mukava tulla joukkueen tapahtumiin, jossa asiat hoidetaan ammattimaisesti.

Elsa Sulku:
Fiilikset loppukaudesta ovat tosi kutkuttavat. Urheilun parasta aikaa eletään kun kaikki loppupelit ovat ns. Finaali pelejä. Nälkäni viimeisille viikoille on valtava ja tietysti paluu minulle merkitykselliselle Kuopion keskuskentälle 8.11. on alleviivattu kalenteriini jo keväällä.

Kuluvalla kaudella ollaan jo saatu kerätä yhteisen työn hedelmiä, mutta uskompa että ensi vuoteen kypsymme vielä valmiimmiksi. Toinen talvi Paden treenissä tulee mittamaan potentiaalimme toden teolla.

Jenna Topra:
Loppukautta odotan innolla. Meillä on kaksi kovaa peliä vielä edessä ja joissa panoksena voi olla mestaruus. Tälläisiin otteluihin me olemme treenanneet koko kauden ja olisi huikea lopettaa kausi kultamitali kädessä.

Kauden viimeinen kotiottelu pelataan perjantaina poikkeuksellisesti Myyrmäen jalkapallostadionilla klo 18:00 Ottelu myös Yleltä ja Ruutu+ palvelusta!

Uusi mallisto

Uusi vaatemallisto julkaistu! TiPS on julkaissut kaksi uutta edustustuotetta: hupparin ja T-paidan! Nämä sopivat erinomaisesti joukkueiden pelaajille ja toimihenkilöille sekä faneille. Nyt kannattaa hyödyntää Black

Lue lisää »

Pikkujoulut

Tikkurilan Palloseuran pikkujoulut 2023 Tikkurilan Palloseura järjestää jäsenilleen pikkujoulut Puistokulmassa!🎄 Pikkujoulut toimivat samalla kauden päättäreinä, sillä tilaisuudessa palkitaan seuran ja joukkueiden tsemppareita sekä parhaita pelaajia.

Lue lisää »



KAUSIKORTIT
MYYNNISSÄ!

Tule mukaan tukemaan suomalaisen jalkapalloilun tulevia lupauksia, nauti jäseneduista ja saa ilmainen sisäänpääsy edustusjoukkueiden otteluihin. Kausikortista 10€ junioritoimintaan!

Tule mukaan!

TIKKURILAN PALLOSEURA

JALKAPALLOA VIHREÄLLÄ SYKKEELLÄ!

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​