Kauden ensimmäinen tuplapeliviikko TiPS:n osalta Kansallisessa Liigassa huipentuu huomenna, kun vihreävalkoiset saavat Tikkurilan Urheilupuistoon vieraita Tampereelta. 

 

Keskiviikkona pisteen Tapiolasta Hongan vieraana ryövännyt TiPS lähtee liigan ottelukierrokselle nro 12 jännittävästä tilanteesta. Sarjan toista sijaa hallussaan pitävä tikkurilalaisjoukkue halajaa takaisin sarjan piikkipaikalle, jota pitää hallussaan Åland United. Ålandilla pisteitä on kasassa 25, kun TiPS:llä niitä on kasassa 22 viikonlopun kierrokselle lähdettäessä. 

 

Kolmannella sijalla majaileva HJK hengittää myös vihreävalkoisten niskaan, kun sillä on kasassa 21 pistettä. Kokonaisuudessaan mitalisijoista taistellaan vielä useammankin joukkueen puolesta, joten kauden lopusta tulee vähintäänkin jännittävä. 

 

Sunnuntain vastustaja Ilves matkaa Tikkurilaan sarjataulukon kahdeksannelta sijalta. 11 pelatusta ottelustaan tamperelaiset ovat keränneet kolme voittoa, yhden tasapelin ja kärsineet seitsemän tappiota. Ilveksen kausi on odotuksiin nähden ollut hivenen haastava. Joukkue on esittänyt koko kauden mollivoittoista jalkapalloa, mutta on useaan otteeseen taipunut otteluissaan tehottomuuteen ottelun viimeisellä osiolla. Ilves pystyy parhaina päivinään todella vaaralliseen hyökkäyspeliin, sekä vankkaan puolustuspelaamiseen. TiPS:llä ei missään nimessä tule olemaan helppo tehtävä haalia sunnuntaina pisteitä joukkueiden välisestä kohtaamisesta.

Matsissa mukana Tired Uncle Brewing Co.

 

TiPS – Ilves, huomenna sunnuntaina Tikkurilan Urheilupuistossa. Ottelu starttaa klo 17! 

Miesten edustusjoukkueen kausi alkaa!

Miesten edustusjoukkueen kausi alkaa! Miesten edustuskoukkue avaa tämän futiskauden kotipelillä HyPSiä vastaan perjantaina 19.4.2024! Joukkue on valmistautunut kauteen hyvin, ja tavoitteena on lähteä voittamaan jokainen peli! TiPS

Lue lisää »

Tulevaisuuden tähdet 2024 -ohjelma

Tulevaisuuden tähdet 2024! Tyttöjoukkueet huomio! Ilmoittautuminen on auki Tulevaisuuden Tähdet 2024 -ohjelmaan! Tulevaisuuden tähdet -ohjelman kautta junioripelaajille halutaan tarjota esikuvia, yhteisö ja mahdollisuus tulla osaksi

Lue lisää »

Uusi puheenjohtaja

Tikkurilan Palloseuralle on valittu uusi puheenjohtaja Tikkurilan Palloseuran kevätkokous pidettiin 19.3.2024. Kokouksessa äänestettiin uusi hallituksen puheenjohtaja, sillä aikaisempi puheenjohtaja Petteri Lehtinen vastaanotti työn ulkomailta, eikä

Lue lisää »



KAUSIKORTIT
MYYNNISSÄ!

Tule mukaan tukemaan suomalaisen jalkapalloilun tulevia lupauksia, nauti jäseneduista ja saa ilmainen sisäänpääsy edustusjoukkueiden otteluihin. Kausikortista 10€ junioritoimintaan!

Tule mukaan!

TIKKURILAN PALLOSEURA

JALKAPALLOA VIHREÄLLÄ SYKKEELLÄ!

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​