Pisteet jäivät Helsinkiin

Pisteet jäivät Helsinkiin

 

HJK-TiPS 2-1 (2-0)

26´ Hanna Ruohomaa 1-0

40´ Anna Auvinen 2-0

86´ Linda Kaijasilta 2-1 (rp)

 

TiPS pelasi liigakauden toisen pelinsä vieraissa HJK:ta vastaan. Ennakkoon peliä veikatiiin tasaiseksi, ja sellainen pelistä myös tuli. Pisteet jäivät Helsinkiin, mutta helpolla ei HJK päässyt. Lopputuloksesta huolimatta peli osoitti, että TiPS omaa mahdollisuudet hyvään sijoitukseen tämän kauden Naisten liigassa. Joukkue on nyt sarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa kohdannut kaksi ennakkoon mestaruustaistoon laskettua joukkuetta, ja kamppailu on ollut molemmissa peleissä tasapäistä. Tuloksena tasuri kotona Åland Unitedin kanssa ja nyt maalin tappio HJK:n vieraana.

HJK:n kumpikin maali tuli jo ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Ensin 26. minuutilla Nea Lehtola eteni vasemmassa laidassa kohti päätyrajaa, keskitti tarkasti TiPS-maalin taka-alueelle, josta Hanna Ruohomaa viimeisteli puskumaalilla 1-0 johtoon. HJK:n toinen syntyi oikean laidan kautta. Pusku lähes samassa paikasta kuin edellisen maalin kohdalla. Nyt maalintekijänä Anna Auvinen ja syöttäjänä ensimmäisen maalin viimeistellyt Hanna Ruohomaa.

– Maalivoimaisena joukkueena HJK onnistui kahdesti keskityksistä puskemaan hienot osumat. Laukaukset maalia kohti oli kyllä TiPS:in eduksi ja muutama meidän boksin sisältä tullut laukaus jäi erityisesti vaivaamaan viimeistelyn ontuessa. Ensimmäiset 15min mentiin TiPS:in komennossa, jonka jälkeen HJK otti vahvemman otteen pallonhallinnassa. Kaksi keskitystä, ja kaksi maalia tämän klubivetoisen jakson tuloksena, summasi TiPS:n päävalmentaja Petteri Kaijasilta ottelun ensimmäisen puoliajan.

Toiselle puoliajalle TiPS tuli vahvasti, ja HJK oli välillä hätää kärsimässä. Vieraat hallitsivat kenttätapahtumia, mutta todella vaaralliset maalipaikat jäivät paria yritystä lukuun ottamatta uupumaan. HJK-vahti Anna Koivunen ei juurikaan joutunut venymään suuriin pelastuksiin. Tikkurilalaisten takaa-ajo tuotti tulosta, kun Oona Sirenin erinomaisen haaston jälkeen puolustaja joutui rikkomaan häntä rangaistusalueen sisällä. Tilanteesta vihelletyn rankkarin upotti sisään Linda Kaijasilta. Maali oli Kaijasillan ensimmäinen liigamaali.

Rankkarimaali jäi ottelun viimeiseksi TiPS:n kovasta yrityksestä huolimatta. Lopputulos 2-1 HJK:n voitto.

– Toinen puoliaika oli taas TiPSin vahvaa esitystä, pääosan puoliajasta saimme pallonhallinnan ja prässin avulla HJK:n vaikeuksiin. Vihreät vyöryivät klubin maalia kohti leveällä rintamalla, ansaittu kavennus tuli pilkulta ja loppuun asti haettiin rohkeasti tasoitusta. HJK kuitenkin puolusti boksia riittävän hyvin, muutamat huippumaalipaikat saimme aikaiseksi mutta maalit jäivät yhteen tällä kertaa, totesi päävalmentaja Kaijasilta pelin toisesta puoliajasta.

TiPS-paidassa nähtiin kaksi ensikertalaista, sillä maaliskuussa PK-35 Vantaasta Tikkurilaan siirtyneet Henriikka Mäkelä ja Elli-Noora Kainulainen pelasivat eilen ensimmäisen ottelunsa uuden seuran riveissä.

– Lopputulos ei aina futiksessa kerro kaikkea. Tulos ei millään tavalla tyydytä meitä. Voittoa haettiin ja tappioon oli tyytyminen, joutui Kaijasilta toteamaan ottelun jälkeen.

TiPS pelaa seuraan liigaottelunsa kotonaan Tikkurilassa su 14.4. klo 16.00. Vastaan tulee tuolloin espoolainen Honka.

 

TiPS avauskokoonpano la 30.3.2019

Henriikka Mäkelä

Emmi Siren

Joanna Tynnilä

Oona Siren

Ronja Isokääntä

Linda Kaijasilta

Roosa Ariyo –> 81´ Martikainen

Jenna Topra

Melanie Azodo –> 46´ Kölhi

Nora Lehto

Elli-Noora Kainulainen –> 46´ Talka

 

 

Vaihtopelaajat

Riina Isokääntä

Laura Kölhi

Aino Martikainen

Lotta Dufva

Heljä Jokela

Moona Talka

Waranya Chaimuk