TiPS haki pisteet Oulusta

TiPS Naiset haki tärkeät kolme pistettä vieraspelistä ONS:ia vastaan. Maali-ilottelu päättyi lukemiin  2-5 (1-3).

 

– Ansaittu voitto, 5 maalia vierasottelussa on hieno saavutus joukkueelta, totesi päävalmentaja Petteri Kaijasilta tuoreeltaan heti ottelun jälkeen.

 

Ottelun lähtökohdat olivat tikkurilalaisittain yksinkertaiset. Pelistä kelpasi vain voitto, jotta toive suorasta säilymisestä Naisten Liigassa pysyisi elossa alaloppusarjan viimeiselle kierrokselle.

 

TiPS hakikin taisteluvoiton ottelussa, jossa ensimmäistä maalia saatiin odottaa lähes puoli tuntia. Sen jälkeen alkoikin sitten tapahtua, sillä ensimmäisen nelivitonen piti lopulta sisällään yhden kotijoukkueen maalin, kolme vierasjoukkueen maalia ja oululaispelaajan ulosajon. Toisella jaksolla ONS maalasi kerran ja TiPS kahdesti. Loppulukemat olivat vantaalaisittain upeat 2-5.

 

– Ottelu eteni melko tasaväkisesti alkuvaiheessa, molemmilla joukkueilla oli pallonhallintaa välillä. Taktiikkaamme onnistui hyvin, ja saimme nopeista hyökkäyksistä tulosta tänään. Hienoja maaleja ja kombinaatiota hyökkäysalueella. Oli mahdollisuus osua selvästi useamminkin tänään. ONS joutui vajaalle ottelun ensimmäisen puoliajan loppupuolella, mutta osoitti vaarallisuutensa ja osui myös kahdesti, kuvaili päävalmentaja Kaijasilta ottelun kulkua.

 

TiPS:in maalintekijät päivän ottelussa olivat Nora Lehto 28´, Ronja Isokääntä 33´, Melanie Azodo 36´, Aino Martikainen 56´ ja Soo Adekwagh 87´.

 

Oulun vieraspelin jälkeen TiPS pelaa alaloppusarjan viimeisen ottelunsa lauantaina 20.10. klo 15.00 Tikkurilan tekonurmella. Vastaan tulee tuolloin Kuopion Pallokissat. Tätä ottelua ei vantaalainen futisjännäri yksinkertaisesti voi missata.