Jalkapalloseuroissa riittää puuhaa päätoimisten lisäksi vapaaehtoistyöntekijöille. Monia seuran ja joukkueen tehtäviä hoitaa Tikkurilan Palloseurassakin vapaaehtoinen vanhempi. Työtä riittää monessa roolissa, kuten esimerkiksi seuran hallinnossa, viestinnässä ja erilaisissa projekteissa. Joukkuetasolla hoidetaan apuvalmentajan, joukkueenjohtajan, rahastonhoitajan, varustevastaavan ja tiedottajan tehtäviä lähes aina vapaaehtoispohjalta. Seuratoiminnassa työ ei tekevältä lopu.
Kaikki alkaa pienen pojan tai tytön kiinnostuksesta juosta pallon perässä kavereiden kanssa omassa pihassa tai lastentarhan pihassa. Aika nopeasti lasten vanhemmat etsivät lähialueen jalkapalloseuran ja ilmoittavat tulevan futarin seuraan. Kun lasten ikäkausijoukkue päätetään perustaa, seuraavaksi sitten tarvitaankin joukkueen toimihenkilöt. Perustamiskokouksessa hyvin monelle paikallaolevalle tarjoutuu mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoistyöntekijäksi joukkueessa. Helpompia houkuteltavia lienevät he, joilla ei ole aiempaa kokemusta, mutta intoa ja aktiivisuutta sitäkin enemmän sekä he, joille jalkapallo on kuulunut omiin nuoruusvuosiin.
Jalkapalloseurassa tehtävä vapaaehtoistyö on monen seuran pelastus ja elinehto. Työtä tosin on yleensä enemmän kuin tekijöitä, sillä talkootyö ei ole nykyään muodikasta eikä sen vastikkeellisuutta ilmeisesti ymmärretä oikein. Seura- ja joukkuemaksuilla katetaan pelaajien jalkapalloharrastus, jos nämä maksut ovat kohtuulliset, yhä useammalla on mahdollisuus harrastaa. Vapaaehtoistyö mahdollistaa maksujen kohtuullisuuden, vaikka harjoittelu- ja peliolosuhteita kehitetään koko ajan. Tänä päivänä yhä harvempi pelaa tai harjoittelee enää esimerkiksi hiekkakentillä tai talvella kokonaan ulko-olosuhteissa. Joukkueiden pelaajille on tärkeää, että he pääsevät turnauksiin mittaamaan taitojaan ja kilpailemaan. Joukkueiden omien turnausten toteutuminen edellyttää paljon vapaaehtoistyötä ja niistä saatava hyöty joukkueelle mahdollistaa esimerkiksi harjoitusleirit ja ulkomaille suuntautuvat turnausmatkat.
Vapaaehtoistyö antaa tekijälleen paljon ja se on vastavuoroista. Vanhempi, joka tekee joukkueen eteen hyväntekeväisyystyötä, voi hyödyntää siinä omaa osaamistaan ja harjaantua entistä paremmaksi. Vapaaehtoistyöntekijä oppii uutta seuran ja joukkueen tehtävissä ja voi usein hyödyntää sitä vaikka omassa ansiotyössään. Kun on mukana oman lapsen joukkueen toiminnassa, tutustuu toisiin vanhempiin, voi luoda erilaisia verkostoja ja saada ystäviä. Vapaaehtoistyöntekijä antaa hyvän esimerkin lapsille hyväntekeväisyystyön tärkeydestä ja merkityksestä. Lisäksi vapaaehtoisena pääsee näkemään oman ja muiden lasten kehityksen ja osallistumaan heidän elämäänsä.
Vapaaehtoistyö on rikkaus tekijälleen, seuralle ja joukkueelle. Siihen kuluu aikaa, mutta työ antaa monipuoliset hyödyt. Se antaa hyvän vapaa-ajan harrastuksen, pitää yllä ja kehittää monenlaista osaamista, lisää yhteisöllisyyttä ja ennen kaikkea siinä voi tukea lasten tervehenkistä harrastustoimintaa. Riesaksi tämä työ voi muuttua, jos tekijöitä on liian vähän ja työtä liikaa. Kun vapaaehtoisia on riittävästi, työtä voi jakaa pieniin palasiin ja saada pienellä vaivalla paljon aikaiseksi. Meitä tarvitaan lisää, joten kysyhän seuraavassa joukkueesi tapahtumassa joukkueenjohtajalta tai muulta toimihenkilöltä, mitä sinä voisit tehdä.
Kiitos kaikille meidän vapaaehtoisille, työ on tärkeää erityisesti lapsillemme ja nuorillemme!
Sirkku Pohja
vapaaehtoistyöntekijä, 13-vuotiaan futarin äiti